Mitä pelastuskoiratoiminta on?
Keski-Suomen Pelastuskoirat ry kouluttaa koiria ja ohjaajia viranomaisten avuksi kadonneiden henkilöiden etsintään. Keski-Suomen Pelastuskoirat ry:n koirakot ovat tällä hetkellä ainoita vapaaehtoisia pelastuskoiria Keski-Suomen alueella, joita käytetään etsinnöissä viranomaisten pyynnöstä.
Mitä osallistuminen toimintaan vaatii ja miten mukaan pääsee?
Osallistuminen vaatii sitoutumista ja motivaatiota, sillä pelastuskoiratoiminta on aikaavievää puuhaa. Järjestämme infotilaisuuksia 1-2 krt vuodessa, joissa syvennytään enemmän pelastuskoiratoimintaan. Infotilaisuuteen ovat tervetulleita niin koiralliset kuin koirattomatkin. Infotilaisuuteen osallistuneilla on oikeus osallistua myöhemmin koirille järjestettävään soveltuvuustestiin. Testin hyväksytysti selvittäneet jaetaan pienryhmiin. Järjestettävistä infotilaisuuksista ilmoitamme nettisivuillamme hyvissä ajoin.
Entäpä sitten koulutus?
Koulutamme koiriamme pienryhmissä. Jokaisella pienryhmällä on 2 vetäjää. Harjoituksia pyrimme pitämään vähintään kerran viikossa, mutta moni harjoittelee useamminkin. Sulan maan aikaan pyrimme järjestämään kerran viikossa isompia harjoituksia, jotka vastaavat mahdollisimman pitkälle etsintätilanteita.
Koulutamme koirillemme henkilöetsinnän ilmavainulla, jäljestyksen sekä raunioetsinnän. Myös tottelevaisuus ja ketteryys ovat olennainen osa pelastuskoiran osaamista. Tottelevaisuusosio on myös jokaisessa kokeessa erikseen. Ohjaajat käyvät ensiapukurssit, etsintäkurssit sekä Kuopion pelastusopistolla järjestettävät kurssit. Suunnistus ja viestitaidot opetellaan myös.
KAIKILLA on tavoitteena kouluttaa koirastaan viranomaistason pelastuskoira. Kun koirakko on suorittanut vähintään kaksi lajia virallisissa pelastuskoirakokeissa hyväksytyin tuloksin (esim. jälki ja henkilöetsintä), järjestetään koirakolle lavastettu etsintätehtävä, jonka suoritusta poliisi valvoo. Koirakko joko hyväksytään hälytysryhmään, tai hylätään tämän testin perusteella.
Linkkejä: